Tukholmassa pöyrähtämässä

Vuoden viimeinen näyttisreissu tehtiin viime viikonloppuna Ruotsiin. Tukholmassa oli Pohjoismaiden Voittaja 2011 näyttely. Tulin siis viime viikon torstaina Tartusta Suomeen bussilla ja lauantai-aamuna lähdettiin Unnan kanssa 6 maissa ajelemaan kohti Turkua ja satamaa. Satamassa tavattiin meidän kasvattaja Taina sekä Make  & Zorro (Tarujen Penzi). Laivailtiin Ruotsiin päivälaivalla. Täytyy sanoa, että nyt on melkein kaikki laivailut tälle vuodelle laivailtu (vielä pitäisi päästä Tartusta pois joulun viettoon). Laivailut ei kyllä kuulu mun suosikkeihin. Oltiin Tukholmassa 7 aikaan illalla ja ajeltiin hotellille, joka oli ihan näyttelypaikan vieressä ja onneksi melko lähellä satamaa. Alla olevan kuvan ottanut Nina Lindqvist.

Tuomarina toimi rhodesiankoirien erikoistuomari Leni Finne Suomesta. Rhodesiankoiria oli huimat 99, joista narttuja reilusti yli puolet. Unna meni valioissa, saaden erin ja sa:n ja oli lopulta valioluokan kolmas erinomaisella arvostelulla. Olin tosi tyytyväinen sijoitukseen koska taso oli todella kovaa ja tuomari tiukka. Unna esiintyi hienosti ja meillä oli kivaa kehässä :) Näyttelyn jälkeen suunnattiin satamaan ja taas laivailemaan. Onneksi tällä kertaa oli vuorossa yölaiva ja unihan maistui :) Maanantai-aamuna oltiin aikaisin Turussa ja kurvattiin Espoon kodin kautta taas satamaan, tällä kertaa kohti Tallinnaa ja Tartua. Kotona Tartussa oltiin Unnan kanssa 8 aikaan illalla. Tainalle ja Makelle iso kiitos matkaseurasta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s