Kirjoittaja:Amy | lokakuu 5, 2009

Unna ROP-pentu & RYP2-pentu Kotkan pentunäytelmässä!!

Meillä oli taas aika kiirus viikonloppu. Lähettiin torstaina iltapäivällä ajelemaan Tallinnaan. Ehdittiin onneksi hyvin laivaan ja oltiin kahdeksan maissa Suomessa :) Perjantai meni hoitaessa asioita. Lauantaina oli ystäväni Idan häät ja koiruuden viettivät sen päivän Sampsan vanhemmilla.

Unnakotka

Sunnuntaina napattiin Taina (Unnan & Chilin kasvattaja) mukaan ja ajeltiin Kotkaan pentunäytelmään. Näyttelypaikka sijaitsi onneksi sisähallissa. Keli nimittäin niin kamalan syksyisen sateinen, tuulinen ja kylmä, että ei olisi voinut kuvitellakaan näyttelyn olevan ulkona. Näyttelypaikkana toimi katettu parkkihalli, joka oli hieman jännä paikka pennuille. Oli aika ahdasta ja hallissa kaikui kovasti. Unna oli onneksi koko ajan aika cool, tosin neiti oli omaan tapaansa todella energisellä tuulella. Rhodepentuja oli luokassa kaksi. Unna sai KP:n ja tosi hienon arvostelun, jonka voi lukea täältä. Tuomarina toimi Juha Palosaari. Kehä oli todella ahdas ja vähän liukas, mutta Unna juoksi kuitenkin suht hyvin. Unna voitti luokkansa ja oli näin jo kuudennen kerran peräkkäin ROP-pentu :) Jäätiin odottelemaan vielä isoja kehiä. Unna oli sitten lopulta vielä hienosti RYP2 (niin kuin on ollut tähän asti kaikissa Suomen pentunäytelmissä, mihin osallistunut!) Saatiin taas iso säkki koiranruokaa! On se hyvä, että pikkuneiti tienaan omat sapuskansa! Illalla lähdettiin vielä takaisin Viroon kello 22 laivalla. Päästiin hirveästä myrskystä ja kaatosateesta huolimatta turvallisesti kotiin Tartuun koiruuksien kanssa. Nyt ollaan sitten seuraavat kolme viikkoa putkeen taas täällä :)


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet