Ensimmäinen viikonloppu takana Tartossa
Kaupunki on mitä suloisin, ei voi muuta sanoa
Jonkin verran oon jo kierrellyt ja tutustunut paikkoihin.. ja yrittänyt opetella kieltä. Koiruudet ovat sopeutuneet tosi hyvin, vaikuttavat viihtyvän hyvin uudessa valoisassa ja isossa kämpässä
Unna tosin oli sitä mieltä, että keittiön matto sopisi paremmin makuuhuoneeseen kuin keittiöön.. oli nimittäin raahannut sen makkariin sillä aikaa kun olin pari tuntia poissa.. great. Myös mun kengät oli kannettu sänkyyn. Unna yrittää selvästi sisustaa täällä. Ostin uuden tosi paksun ja karvaisen lampaantaljan ja pikkuneiti on niin ihastunut siihen. On nukkunut sen päällä koko päivän ja illan
Ilmeisesti tarpeeksi lämmin ja pehmeä paikka pikkuiselle rhodeprinsessalle
Tänään käveltiin jo tutuksi tullutta metsätietä pidemmälle ja löydettiin ihan kiva pikku ranta
Tai siis pieni lätäkkö. Ranta oli ihan autio, joten koiruudet saivat juoksennella vapaasti mielin määrin ympäri ämpäri
Valitettavasti mulla on aika huono kamera täällä mukana, kun se kunnollinen on edelleenkin huollossa
joten mitään kunnon riehumiskuvia en saanut otettua
Nähtiin myös paljon pieniä sammakoita, joita Unna yritti kovasti metsästää.. oli aika huvittava näky ja voisin vaikka väittää, että Chilikin nauroi sille
Unna on kyllä niin hupsu tyyppi
Sammakoiden lisäksi tehtiin kovasti tuttavuutta virolaisten hyttysten ja muiden ikävien pistiäisten kanssa. Yäk. Ollaan nimittäin ihan täynnä paukamia..
Ainiin muuten..tottisteltiin eilen molempien koirien kanssa vähän
Hauskaa oli. Varsinkin Chili oli ihan sekaisin
Tauko on selvästi taas tehnyt hyvää. Jopa nouto sujui kovinkin innokkaasti
Unna keskittyi lähinnä riehumaan patukan kanssa. Meni siitä ihan sekaisin
Täytyykin ensi viikolla ruveta nyt kunnolla tottistelemaan taas… Meillä on oikein kiva parkkipaikkakin missä mahtuu kunnolla treenailemaan