Kirjoittaja:Amy | elokuu 15, 2009

Tartossa ja Unna Väimelan näytelmässä ROP- pentu :)

Nyt ollaan sitten virallisesti muutettu koirien kanssa Tartoon. Lähdettiin Suomesta eilen aamulla 7.30 laivalla Viroon. Laivamatka meni hyvin. Oltiin Tartossa puolen päivän jälkeen. Mamma roudasi miljoona pahvilaatikkoa ja ikean säkkiä kolmanteen kerrokseen, sillä aikaa kun koiruudet tutkivat uutta asuntoa. Illalla käytiin tutustumassa Tarton lenkkeilymahdollisuuksiin. Löydettiin Lotan ohjeilla kiva metsätie ja koiruudet olivat tietty ihan täynnä intoa. Edes pikkuinen sade ei menoa haitannut!

chilitarto

Tänään aamulla herättiin taas kukonlaulun aikaan, sillä Unnalla oli Väimelassa näyttely. Chili sai jäädä kotiin vahtimaan kämppää :) Löydettiin Unnan kanssa hyvin perille näyttelypaikalle. Kehät alkoivat 10.00 ja rhodet aloittivat. Unna oli ensimmäisenä vuorossa. Tuomarina oli Tina Sulce Latviasta. Tuomari tykkäsi Unnasta kovasti ja kehui neitiä todella lupaavaksi :) Unna käyttäytyi taas hurjan hienosti. Tällä kertaa oli todella pirteällä tuulella ja myös esitteli hienoja liikkeitään :) Unnan arvostelu on venäjäksi..great. Avoimen luokan uroksen omistaja onneksi käänsi sen minulle englanniksi. Arvostelu löytyy täältä tai siis kaikki mitä siitä käännöksestä muistan :) Unna oli BEST BABY ja samalla ROP-pentu :) JEE! Valitettavasti Baby pennuille ei ollut isoa kehää, joten päästiin lähtemään kotiin heti kehän jälkeen. Mamma on taas niin tyytyväinen!!

vaimela


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet