Huh huh kylläpäs meillä on ollut kovin rankka viikonloppu
Sanna & Zara tulivat meille torstaina. Unna ja Zara löysivät heti yhteisen sävelen
Tytöt riehuivat pihalla jonkin aikaa ja käytiin tyttöjen kanssa vielä Rajasaaressakin. Chili sai jäädä kotiin odottelemaan. Illalla koko poppoo pääsi vielä Sampsan vanhemmille syömään herkkuja, sillä aikaa kun käytiin Sannan kanssa moikkaamassa tulevia Tarton opiskelukavereitani
Alla pari kuvaa Rajasaaresta tyttöjen leikeistä!
Chili lähti viikonlopuksi Sampsan vanhempien kanssa mökille ja me suunnattiin Sannan, Unnan & Zaran kanssa Vironlahdelle rhodeleirille. Unna tapasi leirillä paljon, paljon uusia ja myös tietty jo vanhojakin tuttuja. Myös Unnan kaksi siskoa, Ganja & Fanny olivat leirillä. Perjantai-ilta meni riehuessa ja Unnalla oli ihan superkivaa. Neiti nukkui kuin tukki.
Lauantaina meillä oli aika tiukka aikataulu ohjelman puolesta. Oli vähän näyttelytreeniä, agilityä (tosin Unna ei siihen osallistunut), pari luentoa sekä koiruudet pääsivät vielä juoksemaan käsivieheen perässä. Ja se oli Unnasta taas ihqua
Neiti lähti hyvin vieheen perään ja nappasi sen heti suuhunsa, kun se pysähtyi
Oli hieman hankalaa saada viehettä Unnalta pois..neiti oli sitä mieltä, että se oli hänen aarteensa. Ilta sujui hyvässä seurassa! Kiitos kaikille leirillä mukana olleille, oli ihan huippua! Kuvat rhodeleriltä ottanut Nina Kiuru. Kiitos kuvista!