Kirjoittaja:Amy | kesäkuu 30, 2009

Taas jälkiä ja esineitä :)

Käytiin eilenkin jälkeilemässä ja ottamassa vähän esineruututreeniä. Päästiin vihdoinkin pitkästä aikaa Johannan ja Helgan kanssa treenaamaan :)  Mentiin kattilajärventielle. Just kun päästiin paikalle, niin rupesi satamaan kaatamalla vettä ja jyrisemään oikein kunnolla :) Odoteltiin hetki, että sade vähän hellitti ja mentiin sitten tallaamaan jäljet. Sillä aikaa, kun jäljet vanheni, niin tehtiin esineruutu. Laitettiin ruutuun lompakko, lila pieni heijastinnauha ja lapanen. Helga sai aloittaa. Sitten oli Chili vuoro. Tyyppi lähti aika rauhallisesti, eteni myös rauhallisesti, mutta näytti tekevän kuitenkin koko ajan hommia. Chili löysi heijastinnauhan ensin ja toi sen hienosti mulle. Lähetin vielä uudestaan etsimään toista esinettä. Lompakko löytyi tosi nopsaa ja tuotiin hienosti. Ihan ok ruutu, vauhtia olisi vaan saanut olla hieman enemmän.

Seuraavaksi oli Unnan oli vuoro vähän tottistella. Otettiin vähän seuraamista imuttamalla. Neiti oli kovin innokas, mutta kuulemma vähän vino ajoittain. Pitää siirtyä tekemään seinän viereen tai sit peilin eteen tai pyytää että joku katsoo. Ei olla nyt vähään aikaan tehtyään yhtään seuraamista, kun ei ole ollut peiliä eikä ketään katsomassa. Otettiin myös pari seisotusharjoitusta. Ollaan kotonakin harjoiteltu seisomista. Neiti pysyy jo tosin hyvin paikallaan ja jalkojakin saa jo siirtää ilman että häiriintyy :)  

Seuraavaksi oli Chilin jäljen vuoro. Jana meni tosi hienosti. Oli melko pitkä ja Chili eteni ihmeen hyvin :) Jee! Lopussa hieman ilmeisesti kuitenkin oikaisi. Taisi kuitenkin olla edellisen päivän janatreenistä jotain hyötyä :) Loistavaa. Muuten Chilin jälki olikin sitten aika ihme sekoilua, ei voi muuta sanoa. Lähti jo heti alussa painelemaan väärään suuntaan sen näköisenä, että olisi ollut jäljellä.  Eka ja toka keppi löytyi kuitenkin tosi hienosti. Välissä oli jotain tosi hyviäkin pätkiä, mutta harhaantui ainakin pari kertaa vielä myöhemminkin. Ja joka kerta näytti kuitenkin siltä, että olisi ollut koko ajan jäljellä. Todella omituista, ota nyt sitten selvää. Ilma ja maa oli kosteat, ei tuullut yhtään, joten tuskin haju olisi ainakaan siirtynyt mitenkään. Ei pysty ymmärtämään. Tajusi kuitenkin itsekin että meni väärään paikkaan ja selvästi yritti korjata aina takaisin jäljelle. Pari kertaa jouduin kuitenkin ihan huutamaan takaisin. Kolmannen kepin yli meni, muut löytyi ihan hyvin. Suoalueen meni ihmeen hienosti. Johanna ei ollut merkannut Chilin jälkeä tänään ollenkaan, yritetään nyt päästä merkeistä kokonaan eroon. Tällaista räpiköintiä tänään  Päästettiin vielä koiruudet hetkeksi riehumaan, Unna oli ihan tohkeissaan Helgasta ja saikin hetken aikaa olla ihan kahdestaan mustan kuraparran kanssa :) Chilikin pääsi vähän juoksemaan, mutta oli taas ihmeen kiukkuisella rähinäroope-tuulella..


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet