Illalla käytiin vielä pitkästä aikaa lyhyellä lenkillä Noman, Maken ja Eevakaisan kanssa. Tarkoitus oli mennä vaan Chilin ja Noman kanssa ja Unnan piti odotella autossa. Pikkuinen pääsi kuitenkin moikkaamaan Nomaa ennen lenkkiä ja oli niin pokkana lähdössä meidän mukaan metsälenkille, että pakkohan se oli ottaa
Ajattelin, että olisi ollut ihan puhki aamuisen riehumisen jälkeen, mutta pikkuisessa oli virtaa vaikka kuinka.
Chili oli alkuun melko kiinnostunut Noman takapäästä… juoksut oli kuulemma loppuneet vähän aikaa sitten. Chili ei kuitenkaan valitettavasti (?) enää “muistanut” mitä moinen ihku haju tarkoittikaan, joten unohti Noman takapään samantien ja keskittyi riehumiseen ja pelaamiseen. Kiitos kastraatio!!! Ehdin jo sekunnin murto-osaksi huolestua, että mitä ihmettä se nyt oikein nuuhkii…eihän ton jutun pitäisi enää kuulua toimenkuvaa
No ei onneksi kuulunutkaan!!
Unna jaksoi hyvin painella isompien mukana. Välillä oli vaan pakko ottaa rääpäle hetkeksi jäähylle, varsinkin silloin kun isommat lähti kunnolla juoksemaan
Unna olisi jo niin kovasti menossa muiden mukana!! On omasta mielestään jo iso tyttö!! Nyt nukkumaan! Makelle ja Eevakaisalle kiitos ihanista kuvista ja mukavasta lenkistä!! Ensi viikolla uudestaan
![]()