Kirjoittaja:Amy | huhtikuu 19, 2009

Unna on niin IHANA <3

   Chili,-Unna,-Linnut-060  Unna on ollut meillä nyt 4 päivää ja täytyy sanoa, että olen totaalisen rakastunut pikku neitiin :) Aivan mieletön pakkaus, on jo nyt ollut enemmän kuin olisin ikinä voinut toivoakaan! Ulkona on ollut tosi kylmä tuuli, mikä on ihan perseestä. Tyyppi ei oikein tarkene olla ulkona. Hienosti on jo kuitenkin tottunut olemaan takki päällä. Saatiin Pinjalta Cillan vanha pieni takki lainaksi. Takki on kylläkin vielä tosi iso Unnalle…

unna&chilii

Käytiin eilen ja tänään vähän autoilemassa. Tänään neiti oli ensimmäistä kertaa Chilin kanssa yhdessä takana ja hienosti meni. Käytiin Sampsa vanhemmilla kyläilemässä ja Unna oli heti kuin kotonaan. Varsinainen riiviö monsteri! Meillä on myös käynyt vähän kavereita ihastelemassa neitiä :) On se vaan ihana pakkaus, niin reipas ja iloinen kaikesta! On ollut jo yksinkin muutamia kertoja ja on mennyt tosi hyvin. Ja hirveän ahne pikku possu!

unnajachili  

Chili on jo tottunut pikkuiseen piraijaan hyvin. Antaa tulla viekkuun ja muutenkin on jo paljon mukavampi pikkuista kohtaan. Ulkona Chilin tekisi jo mieli leikkiä tosi paljon, mutta pikkuinen ei yhtään pysy Chilin mukana :) Eilen otettiin Chilin kanssa ulkona kunnon noutotreenit ja jäbä oli ihan super. Otettiin myös vähän seuraamista ja perusasentoa..intoa ja virtaa oli vaikka muille jakaa! Nautti selvästi siitä että oltiin ihan kahdestaan pitkä aika ulkona ilman riiviötä :)

unnapiip

Piippi on Unnan ystävä, muut kissat hieman vielä aristelee pikkuista. Ovat suurimmaksi osaksi aikaa sängyn alla, jos monsteri on hereillä. Lähtevät helposti karkuun ja Unna lähtee tietty perään. Piippi sen sijaan on jo monta kertaa tullut hieromaan ystävyyttä pikku piraijan kanssa. Välillä hyvällä menestyksellä ja välillä hieman huonommalla. Piipoi on kuitenkin fiksu eikä lähde ollenkaan karkuun vaan antaa Unnan tulla moikkaamaan!

Unnapiippi

Piippi on niin ihku, kun ei kuitenkaan suutu vaikka pikkuinen hieman maistaisi korvaa tai häntää. Ainut mistä lähtee pois on jos Unna haastaa Piippiä leikkimään läpsimällä Piippiä.. mutta hetken päästä Piippi saattaa kuitenkin heti tulla takaisin. On aina parempi jos Unna hieman väsynyt sillä, silloin pikku neiti osaa olla hieman rauhallisempi ja mukavampi. Hampaiden siasta nuolee nätisti.. Piippikin arvostaa tätä enemmän! Tyypeillä oli niin soma hetki tänään Unnan päikkäreiden jälkeen. Piippi kehräsi ja puski pikkuista ja Unna oli tosi nätisti. Nuoli, haisteli ja vaan katseli :) Niin ihania kavereita :) Jäivät lopulta loikoilemaan sängylle yhdessä!

unna-ja-piippi-036


Kommentit

  1. EIKÄ!!!
    Tommosia kuvia ei saa laittaa blogiin kaikkien nähtäväksi!
    IHANIA!!!
    Pikku- unna on kyllä huippupakkaus! Maailman kaunein, pieni rhodetyttö! Ja toi liian suuri takki …

  2. JEIIIIII, ihania noi kissa-Unna kuvat… :D :D :D
    Unna on niin söpis..
    Zicolta ja Zaralta pusuja..


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet