Kirjoittaja:Amy | huhtikuu 11, 2009

Pääsiäinen ja vihdoinkin KEVÄT <3

Pukkilan-posse- -Chili-233

Majaillaan tällä hetkellä kissojen ja Chilin kanssa mun vanhemmilla. Mun vanhemmat ja broidi on lomalla Espanjassa, joten me ollaan kissavahteina :) Eli täällä on nyt yhteensä 6 kissaa (Mussukka, PamPam, Tiuku, Hipsu, Piippi ja Myy) ja tietty Chili :)

Pukkilan-posse- -Chili-257

Sanoisin,että täällä on aika moinen vilske ja vipinä koko ajan. Kaikki muut tulevat todella hyvin toimeen, paitsi Mussukka (porukan vanhin ja kiukkuisin). Musse ei voi sietää Chiliä eikä oikeastaan muita kissojakaan paitsi tietty PamPamia. Eli Musse on todella kärttyisällä tuulella. No Musse nyt on aina, kun sitä häiritään.

Pukkilan-posse- -Chili-269

Eilen ei tehty mitään kummoista tai no mamma tietty luki koko päivän. Niin ja leikittiin me hetken pihalla patukan kanssa ja otettiin hieman noutotreeniä kapulalla. Meni ihan huippuhyvin ja patukkakin oli taas ihana. Chilillä tuntui taas olevan energiaa vaikka muille jakaa. Suoraan sanoen tyyppi oli ihan sekaisin koko ajan. Onneksi tälle päivälle oli kivaa tiedossa. Neljän maissa lähdettiin nimittäin ajelemaan kohti Pukkilaa. Mentiin siis vierailulle Janican ja lauman luokse.

Pukkilan-posse- -Chili-009

Löydettiin hyvin perille ja saatiin hieman “kirjava” vastaanotto. Kávé oli maailman iloisin, että tultiin –niin kuin aina-, Chai puolestaan kertoi Chilille välittömästi missä kaappi seisoo ja Janican Chili samoin. Chili oli aluksi hieman ahdistunut, että mihin ihme paikkaan me nyt oikein tultiin. Ja Kávékin oli aluksi Chili mielestä hieman liian tunkeileva…

Pukkilan-posse- -Chili-194

Janica esitteli hieman paikkoja ja sitten lähdettiin koko porukalla lenkille. Eli mukana oli 2 x Chili, Chai ja Kávé… kunnon rämäpää-jengi, ei voi muuta sanoa :)

Pukkilan-posse- -Chili-021

Vitsi, että olen maailman kateellisin… Janican takapihalta aukesi nimittäin aivan mielettömät määrät metsää, metsää ja metsää ja peltoa, peltoa ja peltoa. Ihan mieletön paikka asua ei voi muuta sanoa. Aivan mielettömät lenkkimaastot ja tietty treenimaastot :) Heti olisi tehnyt mieli tehdä jälkiä ja esineruutu :) Vitsi, jos saisi asua tollaisessa paikassa :)

Pukkilan-posse- -Chili-037

Lähdettiin siis kävelemään pöpelikköön tai no koko porukka paineli itse asiassa menemään ihan täysiä :) Juoksivat läheiselle pellolla ja pistivät kunnon painimatsit käyntiin. Pellolla oli osaksi vielä aika paljon lunta, mikä tuntui hieman hassulta kun melkein kaikkialla muualla oli jo ihan sulaa. Eli kaikki kuvat on tosiaankin tältä päivältä, vaikka osassa on lunta ja osassa jo ihan sulaa :)

Pukkilan-posse- -Chili-038

Onneksi oli kamera tänään mukana :) Tuli taas nimittäin tosi paljon hyviä kuvia ja taas oli hieman ongelmia valita ne parhaat tänne :) Koiruudet oli niin energisellä tuulella, että oli aika helppo saada kivoja kuvia…kun riehuivat melkein koko ajan!!
Pukkilan-posse- -Chili-044

Kaveruksilla oli kyllä niin kivaa yhdessä :) Nauttivat hurjan paljon! Oli oikein ilo katsoa niiden menoa. Varsinkin Chili ja Kávé tuntuivat heti löytävän yhteisen sävelen :) Kávé on niin huippu, kun ota stressiä mistään ja rakastaa juosta täysillä. Kávé menee ihan heittämällä Chilistä ohi ja Chili ei oikeasti saa Kávéa kiinni millään :) Just hyvä, niin tuleepahan juostua ja paljon!

Pukkilan-posse- -Chili-180

Koko porukka intoutui välillä painelemaan ihan täysiä. Hieman kyllä pelotti pari kertaa, kun menivät niin lähelle tietä. Onneksi eivät sentään tielle asti. Ihanaa katsoa, kun tyypit nauttivat niin paljon riehumisesta ja juoksemisesta! Kura ja rapa vaan lensi…

Pukkilan-posse- -Chili-080

Pellolta lähdettiin kävelemään metsän läpi isommalle pellolle. Chai ja Janican Chili lähtivät ilmeisesti jonkun ötökän perään, kun olivat hetken poissa. Ihme, että Chili pysyi koko ajan ihan meidän lähellä, samoin Kávé.

Pukkilan-posse- -Chili-188

Chailla tuntui olevan ihan omat kuviot, hävisi välillä omille teilleen eikä oikein jaksanut kiinnostua muiden riehumisista paitsi aina välillä yllätti ja pinkaisi menemään ihan täysiä, jolloin tietenkin koko muukin porukka villiintyi ja lähti perään.

Pukkilan-posse- -Chili-300

Saavuttiin isommalle pellolle ja jäätiin sinne kävelemään varmaan yli tunniksi. Oli niin ihana auringon paiste, kevät tuoksui ja oli niin lämmintä!! Meillä molemmilla oli vaan fleecet päällä ja pärjättiin tosi hyvin :) Ihan mieletön ilma siis. Ja nyt on vasta huhtikuu! Muutenkin oli vaan niin upeata, kun ei ollut minnekään kiire ja oli ihan hiljaista.. (jos ei oteta koirien riekkumisräyhimisiä huomioon). Vitsi, että oli ihanaa!!

Pukkilan-posse- -Chili-306

Ja koirilla oli taas niin kivaa! Janican lauma on kyllä niin sopivaa seuraa Chilille, samanlaisia rämäpäitä kaikki!

Pukkilan-posse- -Chili-242

Oltiin lenkillä varmaan reilu kaksi tuntia. Oli kyllä niin mahtava lenkki :) Koirat oli –ylläri ylläri- ihan mutaisia, joten kaikki pääsivät vuorollaan pesulle. Sekös vasta oli kamalaa Chilin mielestä. Jo kolmas kerta tällä viikolla, kun jäbä joutui suihkuun.

k

Suihkun jälkeen mentiin vielä pariksi tunniksi istuskelemaan Janicalle..tai no Chili ja kaikki muutkin koiruudet painuivat samantien nukkumaan. Ilmeisesti oli sen verran rankka lenkki :) Yhdeksän maissa lähdettiin ajelemaan Chilin kanssa takaisin kotiin päin ja kotona meitä odottikin 6 hurjan nälkäistä kissaa :)

Pukkilan-posse- -Chili-334

Janicalle ja laumalle suuri kiitos mahtavasta seurastanne! Otetaan taas pian uusiksi, oli niin ihanaa! Alla ihana kuva Chilistä haistelemassa kevättä :) Hyvää pääsiäistä ja ihanaa kevään odotusta kaikille :)

Pukkilan-posse- -Chili-343

Pakko vielä mainita tähän yksi iloinen asia. Käytiin tänään pikaisesti viemässä pari juttua mun tädille Raijalle. Raijalla on kaksi bichon frisé narttua, Nella ja Gigi. Chili kävi pikaisesti morjenstamassa tyttöjä pihalla. Gigillä oli juoksut, eikä Chili noteerannut sitä mitenkään!! Voitteko käsittää ei sitten mitenkään… eli kastraatio on todella muuttanut jäbää :) Hyvä näin, hieno homma :) En olisi kyllä millään uskonut, että näin nopeasti unohtaa tytöt ja varsinkin juoksuiset tytöt!

i


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet