Vitsi miten ihana aamu meillä oli
Käytiin Tuulan ja Toscan kanssa Laurinlahden jäällä aikaisella aamulenkillä :O) Aurinko paistoi taas ihanasti ja pakkasta oli noin 10 astetta, välillä tosin hieman tuuli..mutta ei se meitä pahemmin häirinnyt! Meidän lisäksi jäällä oli muutama pilkkijä.
Chili oli aluksi ihan villinä, siistiä ollaan jäällä!!! Jäbä yritti kovasti saada Toscaakin mukaan riekkumaan, mutta Toscaa vähän moinen arvelutti. Onneksi innostui kuitenkin edes vähän välillä
Käveltiin ensin pieneen saareen tai oikeastaan mentiin saaren läpi taas jäälle.
Kaveruksille meinasi tulla hieman riitaa kepistä, mutta onneksi löytyi molemmille omat kepit. Eikä ne sitten enää kiinnostaneetkaan yhtään. Chili luuli pari kertaa, että poijut on ihan varmasti jotain mitä voisi metsästää. Kävi nimittäin ihmettelemässä paria poijua… Tuntuu, että se etsii nykyään koko ajan vaan niitä peuroja.. Minkäs sille mahtaa, kun on päässyt metsästyksen makuun
Taidetaankin olla varsinaisia “peuramagneetteja”
Huomattiin nimittäin jäällä, että ihan meidän vieressä saaressa oli kaksi peuraa. Tai Chili ne oikeastaan ensin huomasi. Tai siis jäi katsomaan, että tuolla on ehkä jotain… Sain onneksi just napattua takista kiinni, ennen kuin oikeasti tajusi mitä ihania herkkuja siellä olikaan. Vitsi, että Chiliä harmitti. Ajattelin kuitenkin, että on parempi, että ei nyt lähde jäällä minnekään omalle metsästysretkelle. Ties mihin asti olisi juossut…
Saatiin Toscaankin välillä vähän vauhtia
Aina välillä. Suurimman osan ajasti kuitenkin hieman arasteli. Kummasti rupesi vauhtia löytymään, kun mamman taskusta löytyi eilisistä treeneistä jääneitä herkullisia maksapaloja, nam
Molemmat koiruudet menivät niistä ihan sekaisin!
Molemmat rhodesialaiset käyttäytyivät oikein hienosti, vaikka jäällä oli tosiaan muutama pilkkijä. Lenkin lopussa meidän ohi meni moottorikelkkakin. Sain onneksi Chilin takista taas kiinni, ettei häipynyt perään. Viime vuonnahan lähti moottorikelkan perään juoksemaan.
![]()
Ilmeisesti moottorin ääni tuo mieleen maastokisoissa kuuluvan moottorin äänen. Typerä kelkka tuli ihan hetken päästä takaisin päin ihan muutaman metrin päästä meistä ja sata kertaa kovempaa. Onneksi oltiin ajan tasalla ja oli koirat kiinni. Chili oli siinä vaiheessa jo lähdössä…
Oli niin mukava lenkki taas. Kaipa sitä täytyy nyt uskaltautua useimminkin jäälle. Chili ainakin tykkäsi ihan hurjasti! Jotenkin hirvittää mennä jäälle..mutta toisaalta jos ne pilkkijätkin siellä pystyy olemaan niin ehkä mekin uskalletaan siellä käydä. Mamma sai lenkillä hieman pusujakin..tietenkin kun palkasta sovittiin! Pusu ja yksi maksapala
![]()
Chilin bravuuri taitaa nykyään olla mamman halaus. On niin hauska kun hyppää antamaan mammalle suukkoa ja samalla laittaa tassut molemmille olkapäilleni. Hupsu koiruus
Nyt sitten taas koko päiväksi kirjojen ääreen haaveilemaan.. no ei. Kaipa sitä pitäisi laskea muutama sata laskua tänään. Illalla on taas kurssia..
![]()
Onpa taas hienoja kuvia
Kiitoksia jälleen kerran mukavasta lenkistä Ammille ja Chili-pojalle <3 Mennään pian uudestaan!
T. Tuula ja Tosca
Kirkoittanut: Tuula aika: helmikuu 18, 2009
klo 11:25 ap
Kiitoksia vaan teille!! Mennään viimeistään ensi viikolla taas
Kirkoittanut: Amy aika: helmikuu 18, 2009
klo 11:37 ap