Kirjoittaja:Amy | helmikuu 15, 2009

Aurinkoinen lenkki Kattilajärven pöpelikössä :)

Chili,-Mila-&-Aida-057

Vitsi et tänään oli taas aivan ihana ilma, kaunis auringonpaiste ja muutama aste pakkasta. Mentiin lenkille Kattilajärventien pöpelikköön Ninan, Milan ja Aidan kanssa. Luulin, että koko metsä olisi ollut täynnä porukkaa, mutta ei siellä ollut ketään :) Hyvä niin! Saatiin olla ihan rauhassa :)

Chili,-Mila-&-Aida-071

Heti alkuun koiruudet vetivät tietysti muutamat kunnon spurtit. Aida oli kuitenkin jostain syystä hieman peloissaan Chilin kanssa kun juoksivat. Kääntyili koko ajan ympäri ja välillä vähän jopa “kirkui”. Ihan kuin olisi pelännyt, että Chili tulee päälle tai käy kiinni. Outoa. Tosin Chilillä oli kyllä lenkin alussa typerä rähinävaihde päällä..  Ei ainakaan nähty, että olisi mitään Aidalle tehnyt. Milakin tuntui olevan hieman aralla tuulella tänään.

Chili,-Mila-&-Aida-021

Chili olisi välillä kovastikin halunnut leikkiä ja riehua. Tyytyi sitten suurimmaksi osaksi vain puuhastelemaan jotain omaansa ja välillä jäi paikalle seisoskelemaan ja katselemaan mitä tytöt oikein puuhasivat.

Chili,-Mila-&-Aida-023

Alkulenkki menikin aika rauhallisissa merkeissä. Silloin tällöin koiruudet saivat kuitenkin aikaiseksi muutaman pikku spurtin. Aida tosiaan varoi Chiliä melkoisesti, kun olivat liikkeessä. Paikallaan ollessaan oli taas ihan rauhassa. En tiedä sitten olisiko Chili viime lenkillä jotenkin juossut Aidaa päin tai jotain muuta kurjaa tai sitten ei vain tänään tykännyt Chilin rähinäleikeistä..

Chili,-Mila-&-Aida-038

Puolessa välissä lenkkiä Mila löysi kepin ja totta kai Aida ja Chilikin sitten halusivat saman kepin :) Koiruuksille tuli pieni keppitaistelu. Keppi meni onneksi katki ja kaikki saivat omat pikku palaset. Chilin mielestä muiden palaset olivat tietty paljon parempia..

Chili,-Mila-&-Aida-123

Loppulenkistä Chili muuttui täysin ihan yht´äkkiä.. rupesi nimittäin hieman kosiskelemaan ja lämppäämään Aidaa. Ei mitenkään hulluna vaan ihan vähäsen ja nätisti. Aida on siis myös leikattu narttu.. Jäbä taisi taas ilmeisesti tajuta, että mitään juoksuja ei ole..mutta olisi kiva jos nyt kuitenkin olisi. Imaili koko taas koko lenkin ajan metsästä kaikkea, joten ehkä siellä oli esim. juoksuisen nartun pissaa josta taas sitten hieman sekosi ja piti nyt vaan taas kohdistaa se rakkaus johonkin… en tiedä enkä ymmärrä.

Chili,-Mila-&-Aida-098

Vaikka Chili selvästi hieman lämppäsi Aidaa, niin ei tosiaan seonnut normaaliin tapaan. Ei mennyt ollenkaan sellaiseen stressitilaan. Onneksi! Otti namia ja teki välillä omia juttuja. En sitten ikinä opi ymmärtämään Chiliä ja sen aivotuksia. Varsinkin liittyen tyttöihin.

Chili,-Mila-&-Aida-112

Jäbä hyppeli ja pomppeli Aidan ympärillä kuin vieteripupu. Rähinästä ei ollut enää mitään tietoakaan. Ihan sama mitä Aida teki, niin se oli ihanaa. Piti vähän piipatakin, niin ihkuksi Aida yht´äkkiä oli muuttunut.. Aida selvästi nautti kovasti saamastaan huomiosta. Nyt uskalsi kunnolla leikkiä ja painia Chilin kanssa. Kiva näin, jäi ainakin hyvä mieli Aidalle. Näytti olevan oikein hauskaa. Niinalle ja koirille taas kiitoksia mahtavasta seurasta, mennään pian uudestaan!

Chili,-Mila-&-Aida-004

Ainiin, käytiin eilen Johannan ja Ninan kanssa kuuntelemassa Mia Skogsterin tottisluentoa Janakkalassa. Oli oikein antoisa, jonkin verran tuttua juttua, mutta paljon uusia, hyviä vinkkejä mm. eteen menon opettamiseen sekä noutoon ja varsinkin kun ruvetaan ottamaan noudot mukaan hyppyihin. Eniten vinkkejä tuli tulevaa pentua varten :) Jännittävää!


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet