Kirjoittaja:Amy | joulukuu 4, 2008

Ahkeraa noutokapula-treeniä

Tällä viikolla ollaan joka päivä harjoiteltu monta kertaa päivässä noutokapulan ottamista ja pitämistä. Aamulla, illalla, lenkkien jälkeen ja aina heti ensimmäiseksi kun mamma on tullut kotiin. Ollaan tehty tosi, tosi lyhyitä ihan yhden, kahden toistoja. Ja toistaiseksi ollaan saatu vain onnistumisia. Chili on jo ihan tärinässä, kun huomaa, että otan taas kapulan esiin. Oon tarkoituksella ottanut vain pari toistoa, ja sitten malttanut laittaa kapulan pois, jotta innokkuus jäisi päälle. Melkein joka kerta Chili on oikein jäänyt odottamaan, että jatketaan treeniä :) Ja palkka on tietenkin ollut todella herkullista. Ihan mahtavaa!

noutokapula-008

Ollaan jo pari kertaa treenailtu kapulan ottoa eria korkeuksista eikä niissä ole ollut mitään ongelmia. Chili pitää kapulaa niin kauan, että sanon irti ja otan sen suusta. Ei ole vielä kertaakaan edes yrittänyt tiputtaa sitä, mikä on hyvä. Ei myöskään pureskele/mälvää kapulaa vaan pitää sitä tosi nätisti suussa. Eilen kokeilin yhden kerran mitä tapahtuu, jos pyydän Chiliä istumaan, kun seisoo kapula suussa. Joskus kesällä/keväällä kokeilin vastaavaa ja silloin ei kyennyt moiseen. Nyt istui :) Tosin istuminen tapahtui TODELLA hitaasti, mutta istui kuitenkin. Vitsi, et olin iloinen. Ehkä tästä vielä tuleekin jotain. Nyt pitää vaan jatkaa tätä samaa hommaa ja muistaa pitää treenit todella lyhyinä ja mielenkiintoisina! Ja palkka herkullisena!

noutokapula-006

Chili ja Sampsa kävivät tänään tunnin juoksulenkillä sateessa, muuten lenkit on olleet tosi tylsiä ja melko lyhyitä tällä viikolla. Mamma on ollut melkein joka päivä töissä ihan hurjan kauan ja sitten iltaisin ollaan oltu tosi väsyneitä. Ruoka on ruvennut maistumaan Chilille jo paremmin. Ei vielä täysin normaalisti syö, mutta melko normaalisti. Tosin oon myös sekoittanut nyt joka kerta jotain hyvää sekaan, että varmasti syö. Viikonloppuna mennään vihdoinkin Johannan ja Helgan kanssa jälkeilemään ja otetaan varmaan myös esineruutua. Helgan kanssa ei kyllä voi leikkiä, koska neidillä alkoi tällä viikolla juoksut! Ja Chili saa myös olla suoritusvuorossa ensimmäisenä, ettei Helgan ihkut tuoksut sekoita taas nuoren miehen päätä! Ja kapulatreeniä jatketaan.


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet