Käytiin eilen mätsärissä Chilin kanssa. Viikonloppuna ollaan menossa sekä Turun että Porin näyttelyihin. Viime näyttelystä on taas vierähtänyt vähän aikaa, joten piti käydä vähän treenailemassa tai pikemminkin virkistämässä muistiaJ Mätsärissä oli tietty ihan hirveästi porukkaa ja meillä oli tokavika numero.. olin ajatellut, että käydään vaan pikaisesti ekassa kehässä..Chili saa näytää hampit ja seisoa nätisti, kun muuten tutkitaan. ja sen jälkeen oli tarkoitus lähteä heti kotiin. No siellähän taas kesti ja kesti, oli lapsi ja koira-kehä ennen meidän kehää yms.
Päästiin onneksi varjoon odottelemaan. Chili oli melkoisen ärsyttävällä tuulella, vaikka rauhassa ruohikolla makoilikin. Ei oikein halunnut ottaa yhtään kontaktia mammaan ja tuijotteli vain kaikkia muita dogeja, haisteli ilmaa ja bongaili nättejä tyttöjä. No mitä muutakaan komea nuori mies voi kuin bongailla tyttöjä.. varsinkin kun oli niin tylsää, kun piti odotella ja omaa häkkiäkään ei tietenkään ollut mukana. Aika ihania tyttöjä Chili huomasikin.
Vihdoinkin päästiin sadan vuoden odottelun jälkeen kehään. Chiliä ei kiinnostanut ennen kehää yhtään namuset eikä mikään muu kuin kaikki ihkut tytöt meidän ympärillä. Kehässä kuitenkin keskittyi heti (kumma kyllä) ja seisoi tosi nätisti, kun tuomari katsoi hampit. Muutenkin seisoi ihan hiljaa ja juoksemiset meni hyvin. Vaikka parina oli ihku tyttönen. Saatiin sitten sininen nauha ja olin ajatellut lähteä heti kotiin..mutta sininen kehä alkoikin heti meidän jälkeen, joten jäätiin vielä sinne. Mikä oli tietenkin virhe. Meidän eteen tuli aivan ihana sakemanni-narttu…Chilihän on aina ollut aivan heikkona sakemanneihin, joten eipä jäbä sitten mitään muuta enää sen jälkeen nähnytkään. Meni ihan totaalisen sekaisin ja alkoi vinkumaan ja ulisemaan. Olisi pitänyt heti päästä tyttöä vähän lämppäämään. Että sellaista..lähdettiin sitten kehästä pois. Kiitän luojaa siitä, että lauantaina eikä sunnuntaina ole yhtä ainuttakaan saksanpaimenkoiraa meidän kanssa kehässä J Niitä ei edes ole näyttelypaikalla, sillä sakemannit näytelmöi lauantaina Porissa, kun me ollaan Turussa ja sunnuntaina toisin päin J Huh!
Onneksi hampien näyttö ja kopelointi sujui hyvin…tästä ison kehän käyttäytymisestä en todellakaan ollut iloinen. Muulla ei mitään väliä, mutta ei tollalailla voi kehässä käyttäytyä. Ei jäbä ennen ole noin sekaisin mennyt. Hormoonit taitaa taas vaihteeksi hyrrätä vähän liikaa. Aina se on sakemanneja rakastanut enemmän kuin mitään.. Vilman ja Jiksun ansiosta tietty. No joo toivotaan nyt, että näytelmissä jäbä muistaa käyttäytyä hyvin.. onneksi on vaan niitä rhodesilaisia poikia kehässä J