Kirjoittaja:Amy | toukokuu 4, 2008

Kissat ulkona ihmettelemässä

Käytiin tänään kaikkien kissojen kanssa pihalla katselemassa pörriäisiä ja syömässä ruohoa :) Myyn vuoro oli ensimmäisenä. Myyn mielestä ulkona oli tosi jännää, varsinkin aluksi meni ihan maata myöden eikä oikein osannut kulkea vajaissa. Valjaat oli muutenkin aika tyhmät Myyn mielestä. Myy näytti kuitenkin tykkäävän tosi paljon ulkona olemisesta, eikä millään olisi halunnut mennä takaisin sisällä. Onneksi oli valjaat ja flexi…muuten olisi voinut pikkuneiti kadota vähäksi aikaa tutkimusretkelleen..

Myyn jälkeen Tiuku pääsi retkelle. Myös Tiuku oli kovin jännittyneen oloinen ja eteni melko matalana, mutta hurjaa vauhtia :) Jännittävää ja kivaa näytti kuitenkin olevan! Eikä sisälle olisi ollut mikään kiire. Kovasti oli kaikkea mitä olisi pitänyt ihmetellä, maistaa ja haistaa :)

Hipsu olikin jo paljon rauhallisempi kuin pikkuneidit..uskallettiin ottaa jopa valjaat pois. Hippi malttoi keskittyä pörriäisten jahtaamiseen ja ruohon syöntiin. Ei ollut samallalailla kiire joka paikkaan kuin Myyllä ja Tiukulla, muutenkin Hippiläinen oli paljon varmemman oloinen ulkosalla, kävi jopa kokeilemassa jospa olisi kiivennyt puuhun… :) Ja mikä hauskinta..kehräsi ihan koko ajan ulkonakin..On se vaan mahtava tyyppi :)

Viimeisenä vuorossa oli Piippinen :) ja Chili lähti myös mukaan.. Piippikin oli paljon rohkeampi kuin Tiuku ja Myy.. Piippi yritti tosissaan metsätellä kaiken maailman pörriäisiä :) Muutenkin hirvetä vauhtia tepasteli ympäri ämpäri pihaa. Chilin mielestä Piippi oli ihan eri tyyppi ku himassa.. Muutenkin CHili oli jotenkin tosi ihmeissään, että mitäs Piippi ulkona oikein tekee.. ja olisi tietenkin halunnut villinä leikkiä Piipin kanssa. Nyt täytyy lähteä agilitytreeneihin ennen kuin myöhästytään..


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet