Kirjoittaja:Amy | helmikuu 21, 2008

Myy meinasi saada 40 asteen “seikkailun” pesukoneessa.. ja muuta elämäämme!

Myylle meinasi käydä aika hassusti tai oikeastaan todella huonosti tänään päivällä. Kävin hirveessä kiireessä viemässä pyykit pesukoneeseen talonyhtiömme pyykkitupaan. Vien pyykit aina sinisessä Ikean säkissä. Myy oli mennyt pyykkien sekaan säkkiin nukkumaan. Heitin päälle vielä paljon lisää vaatteita. Myy oli ihan hiljaa, kun menin hissillä alas parkkihalliin, joten en huomannut pikkuista. Heitin päällimmäiset pyykit koneeseen yhdessä läjässä..ja olin sulkemassa luukkua, kun (onneksi) kuulin hiljaisen kurnauksen. Pyykit koneessa heiluivat ja Myy kurkisti niiden seasta. Luojan kiitos, että en ehtinyt laittaa luukua kiinni ja ohjelmaa päälle. Sydän oikein pompahti kurkkuun, kun ajattelenkin mitä olisi voinut käydä.. Luulempa, että tästä lähtien katson todella tarkasti pyykit ennen kuin laitan ne koneeseen. Myy pääsi turvallisesti takaisin kotiin, vaikka olisikin mielummin jäänyt tutkimaan uutta mielenkiintoista paikkaa :)

Tiistai ja keskiviikko menivät kuin siivillä, mutta ehdittin me silti käydä molempina päivinä Chilin kanssa reilun pituisilla metsälenkeillä ja tietysti leikkiä kovasti :) Molempina päivinä otettiin myös muutamia sivulletuloja lenkkien ohessa…jotka muuten on mielestäni sujuneet tosi hyvin! Ainakin Chili on ollut tosi innokas :) Ja mamma kans!
Tänään sitten päästiin taas pitkästä aikaa (tai no muutamaan päivään) Sadun, Jiksun & Nissen kanssa lenkille. Chili onkin ollut pari päivää tosiii energinen, kun on joutunut tyytymään vain mamman kanssa lenkkeilemiseen ja leikkimiseen. Lenkin jälkeen otettiin Chilin kanssa vielä pikaiset “tokotreenit” Sadun kanssa, tai lähinnä saatiin Sadulta uudet kotiläksyt ja näytettiin pari sivulletuloa! Ilma oli niin hirveä, että ei viitsitty muuta tehdä.. Chili rhodesiankoirana kun ei hirveäti räntäsateesta ja kylmästä tuulesta pidä, vaikka takki päällä olikin… Tai ehkä se oli mamma tai ohjaajamme joka ei ilmasta pitänyt… ja nälkäkin oli, kun juoksin suoraan 5 tunnin ruotsin luennolta lenkille :) No joka tapauksessa sivulletulot meni hyvin! Harjoiteltiin pikaisesti myös vähän seuraamisen alkeita. Uutena asiana kotiin treenattavaksi saatiinkin seuraamista.

Iltalenkin jälkeen otettiinkin jo pari pientä pätkää seuraamisen alkeita parkkihallissamme :) Jumalalle kiitos, että meillä on lämmitetty parkkihalli..! Ja hyvin sujui, Chili oli taas ihan tohkeissaan :) Kummasti noussut herran motivaatio…Johtuiskohan uusista leikeistämme vai maksapaloista..ehkä kenties molemmista?? No joka tapauksessa olen todella iloinen, että Chilin motivaatio treenamiseen on suuri! Huomattavasti helpompaa treenata, kun koira on innokas :)

Nyt sitten mamma jatkaa huomiseen markkinoinnin tenttiin lukemista…Oon aika kateellinen eläintarhallemme. Melkein kaikki nimittäin nukkuvat. Chili selällään kaikki ketarat ojossa :) Piippi varsinkin on ollut koko viikon oikea laiskamato, on käynyt vain syömässä ja muuten nukkunut koko ajan omassa vaaleanpunaisessa pedissä (tai oikeastaan se on Hipsun prinsessapeti, mutta Hippi ei siitä tietenkään pidä…). Hipsun iilarikausi vain jatkuu. Tälläkin hetkellä neiti pitää kynsillään kiinni paidastani, kehrää todella lujaa ja puskee naamaani. Hippi ei oikein tiedä miten päin olisi..niin ja välillä juttelee kehräyksen välissä kovaan ääneen..kuin komentaakseen mua. Huh vieläkin ahdistaa mitä Myylle olisi voinut käydä..

kuva011-small.jpg


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet